Ura merkityksellisen työn parissa
Pallo-kodit
Me Pallo-kodeilla tarjoamme turvallisen ja kodinomaisen kasvuympäristön sijoitetuille lapsille ja nuorille.
Toiminnassamme korostuu kunnioituksen ja hyväksynnän kautta luottamuksen sekä turvan rakentuminen lasten ja aikuisten välille. Sidettä vahvistetaan omakasvattajuudella sekä kiinnittämällä huomiota arjen kohtaamisiin.
Meille on tärkeää, että jokainen tuntee kuuluvansa joukkoon ja kokee yhteisön jäsenenä itsensä merkitykselliseksi. Uskomme, että merkittävien kohtaamisten kautta jokaisen henkilökohtainen kasvu ja muutos on mahdollista.
Olemme ihmisen kokoinen työyhteisö, jossa jokainen on tärkeä.
Pallo-kodit on osa Avosylin yhtymää - meillä urapolullesi on monta eri suuntaa.
Tarjoamme työntekijöillemme
-
Työmme on tutkitusti vaikuttavaa ja teemme jatkuvaa kehitystyötä.
-
Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia tarjoamalla ePassin kulttuuri- ja liikuntaedulla sekä hyvinvointipalveluilla.
-
Työntekijöidemme terveys on meille tärkeä asia. Yhteistyökumppaninamme toimii Mehiläisen työterveyshuolto.
-
Henkilöstömme osaamisen ylläpitäminen ja kehittäminen on meille tärkeää. Tarjoamme henkilöstöllemme Avosylin Akatemian sisäisiä koulutuksia, mm. MES® -menetelmä ja Person Brain™ -viitekehys.
-
Noudatamme Yksityisen Sosiaalipalvelualan työehtosopimusta. Lisäksi tarjoamme mahdollisuuden kuukausittaiseen työsuoritukseen perustuvaan bonukseen.
Arvomme ovat
-
Koko organisaatiomme ja työmme ytimessä on kohtaamisen tärkeys. Aito, empaattinen ja ennakkoluuloton kohtaaminen kahden ihmisen välillä on edellytys laadukkaille palveluille, perheiden hyvinvoinnille ja vaikuttavalle työlle. Kohtaamme asiakkaamme ja kumppanimme arvostavasti ja avosylin.
-
Donec ullamcorper nulla non metus auctor fringilla. Praesent commodo cursus magna, vel scelerisque nisl consectetur et.
-
Kuulemme lapsia ja perheitä ja arvostamme heidän näkemyksiään. Lapsilla ja vanhemmilla on oikeus ilmaista mielipiteensä ja oikeus osallistua itseään koskeviin asioihin sekä toimintamme kehittämiseen. Toimijuus ja osallisuus vahvistaa uskoa omiin kykyihin, rakentaa yhteisöllisyyttä ja saa aikaan muutoksen. Tuemme perheitä siinä, että osallisuus toteutuu arjessa ja huolehdimme että se toteutuu työskentelykäytännöissämme. Meille jokainen on tärkeä.
-
Tuotamme laadukkaita ja vaikuttavia palveluita, joilla aikaansaamme kestäviä muutoksia lasten ja perheiden elämään. Olemme vastuullinen, innovatiivinen ja kehittymishaluinen asiantuntijaorganisaatio. Työskentelemme ammatillisesti, joustavasti ja avoimen vuorovaikutuksellisesti. Kehitämme sekä arvioimme palveluitamme jatkuvasti. Lapsen etu on kaiken keskiössä.
-
Sitoudumme kestävään kehitykseen pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti. Toimimme ongelmanratkaisukykyisesti ja sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla. Tuotamme myönteisiä ja sosiaalisesti kestäviä muutoksia lasten, perheiden ja yhteisöjen elämään.
Lappeenranta
Pallo-kodit yrityksenä
Me Avosylin yhtymässä uskomme, että lapsen etu on kasvaa perheessä: ensisijaisesti omassa perheessä tai tois-
sijaisesti sijaisperheessä. Aina tämä ei ole kuitenkaan mahdollista.
Sijaishuollon palvelumme täydentyivät kesän 2021 aikana, kun Pallo-kodit liittyivät osaksi yhtymäämme. Pallo-kodit on tarjonnut laadukkaita laitoshoidon palveluita jo vuodesta 2000 alkaen.